- Exhibitions
Keski-Suomen museon näyttelyt
Ti–su 11–18
Liput 8/6/4 €
Jyväskylän Kesän kävijät pääsevät Suomen käsityön museon, Jyväskylän taidemuseon ja Keski-Suomen museon näyttelyihin veloituksetta festivaaliviikon ajan 7.–13.7. Edun saat näyttämällä museon lipunmyynnissä Jyväskylän Kesän pääsylippua tai kuvaa festivaalista.
Jyväskylä ja sen kasvot
Pekka Helinin valokuvia
29.5.–1.8.
Keski-Suomen museon pitkäaikaisen valokuvaajan Pekka Helinin valokuvat 1980–1990-luvuilta kertovat aikakauden Jyväskylästä ja jyväskyläläisten elämästä.
Sydämiä, ruutuja ja tulppaaneja
1700–1800-lukujen kansanomaisia ryijyjä
12.6.–19.9.
Suomessa ryijy on ollut merkittävä käyttötekstiili varhaisista vaiheista lähtien, ja sen käyttötavat ovat mukautuneet eri aikojen tarpeisiin. Tänä päivänä ryijyn suosio on kasvanut, ja mielenkiintoista onkin kurkistaa taaksepäin ja tutustua kansanomaisten ryijyjen monimuotoiseen ja kauniiseen muotokieleen.
Keskisuomalaisuutta etsimässä
Pysyvä näyttely
Mitä ihmettä on se keskisuomalaisuus? Näyttely pohtii ja esittelee keskisuomalaisen ihmisen elämää eri vuosituhansina, -satoina ja -kymmeninä.