ke 7.7.ti 13.7.
  • Näyttelyt
Keski-Suomen museo, Jyväskylä

Keski-Suomen museon näyttelyt

Ti–su 11–18
Liput 8/6/4 €

 

Jyväskylän Kesän kävijät pääsevät Suomen käsityön museon, Jyväskylän taidemuseon ja Keski-Suomen museon näyttelyihin veloituksetta festivaaliviikon ajan  7.–13.7. Edun saat näyttämällä museon lipunmyynnissä Jyväskylän Kesän pääsylippua tai kuvaa festivaalista.

 

Jyväskylä ja sen kasvot

Pekka Helinin valokuvia

29.5.–1.8.

Keski-Suomen museon pitkäaikaisen valokuvaajan Pekka Helinin valokuvat 1980–1990-luvuilta kertovat aikakauden Jyväskylästä ja jyväskyläläisten elämästä.

 

Sydämiä, ruutuja ja tulppaaneja

1700–1800-lukujen kansanomaisia ryijyjä

12.6.–19.9.

Suomessa ryijy on ollut merkittävä käyttötekstiili varhaisista vaiheista lähtien, ja sen käyttötavat ovat mukautuneet eri aikojen tarpeisiin. Tänä päivänä ryijyn suosio on kasvanut, ja mielenkiintoista onkin kurkistaa taaksepäin ja tutustua kansanomaisten ryijyjen monimuotoiseen ja kauniiseen muotokieleen.

 

Keskisuomalaisuutta etsimässä

Pysyvä näyttely

Mitä ihmettä on se keskisuomalaisuus? Näyttely pohtii ja esittelee keskisuomalaisen ihmisen elämää eri vuosituhansina, -satoina ja -kymmeninä.